21. heinäkuuta 2017

Viimeinen työpäivä Ohjaamossa

Tänään on viimeinen työpäivämme täällä Ohjaamossa. Tämä kolme viikkoa on mennyt todella nopeasti ja täällä Ohjaamossa on ollut aina mukava ilmapiiri. Teimme siis kahdeksan tuntisia päiviä kolmen viikon ajan.
Olemme päässeet käymään monessa eri paikassa kuvaamassa mm. satamassa, kaupungilla sekä Arto Tolsalla. Kuvailimme Kotkan nähtävyyksiä sekä Ohjaamon maskottia, Konsta kotkaa.
Olemme suunnitelleet tällä viikolla pakohuone pelin Kotkan yötä (2.9) varten sekä tehneet opetusvideoita maahanmuuttajille. Olemme myös saaneet julkaistua monia videoita Youtubeen. Ohjaamon kanavalle pääset tästä.



Kävimme myös Karhulassa kuvaamassa.





19. heinäkuuta 2017

Haastatellaan nuoria kesätyöntekijöitä!

Moi, täällä kesätyöntekijät Evin ja Sami. Viime viikkojen aikana olemme kulkeneet ympäri Kotkaa haastattelemassa kaupungin kesätöissä työskenteleviä nuoria, ja projekti on vihdoin valmis. Luvassa on puistotyötä, asiakaspalvelua, siivousta sekä päivä- ja vanhainkotityötä. Joskus oli vastoinkäymisiä esim. äänenlaadun kanssa, ja kaikkea kuvattua sisältöä ei pystytty käyttämään, mutta kokemus on ainakin jäänyt mieleen. Saimme paljon uusia tietoja itsekin muista Kotkan Kaupungin kesätyöpaikoista, joista aikaisemmin emme tienneet. Nuoret, joita haastateltiin olivat erittäin mukavia ja rehellisiä. Kertoivat meille avoimesti työstään ja fiiliksistään. Alempana voit katsoa  koko haastatteluvideon Ohjaamon youtube kanavalla, joten ole reipas ja tutustu eri Kotkan kaupungin kesätyöpaikkoihin ja hae ensi keväänä haluamasi paikkaan! Hyvää kesän jatkoa.


17. heinäkuuta 2017

Aapon ja Santerin seikkailut



Hei, tässä on kesätyöntekijät Aapo ja Santeri.
Olemme olleet ohjaamossa töissä nyt kaksi viikkoa ja viimeinen viikko starttasi tänään käyntiin! Rankkojen meripäivien jälkeen kesätyöntekijät ovat hieman uupuneita, mutta töitä on tehtävä!
Olemme dokumentoineet meripäiviä viime viikolla ja tässä hieman kuvamateriaalia siitä.


      
Vierailimme Katariinan skeittipuistossa

Sekä kävimme kuvaamassa Meripäiväjuoksuja
 Haastattelimme nuoria eri tapahtumissa ympäri Kotkaa
















                                             


Olimme myös paikalla kun purjelaivat lähtivät Kotkasta sunnuntaina

Näissä tunnelmissa aloitamme viimeisen työviikon ja huomenna suuntamme Kymiin päin!













Tässä myös YouTube kanavamme, josta löytyy uusimmat videomme! https://www.youtube.com/channel/UCk3KhtXwv1-kfMBQcHrrfBg




7. heinäkuuta 2017

Vellamon Action Day

Keskiviikkona 5.7 oli Vellamon Action Day. Kyseessä oli alakouluikäisille suunnattu tapahtuma jossa oli erilaisia rasteja joita kesätyöläiset olivat järjestäneet. Myös Ohjaamo oli keksinyt pari rastia, ainakin valokuvasuunnistuksen jonka Aapo ja Santeri järjestivät. Porukkaa kävi todella paljon ja joka rastilla riitti jonoa. Palkinnotkin loppuivat joiltakin rasteilta kesken. Palkintoja oli mm. Meripäivätube lippuja, korttipakkoja, taskulamppuja yms.
  Paikalle tuli myös Aleksi Gaming joka piti lyhyen puheen, otti yhteiskuvia sekä jakoi nimikirjoituksia. Puheen jälkeen tuli yksi rasti lisää, jossa pomputeltiin jalkapalloa.


Ohjaamon kuvasuunnistus rastilla riitti porukkaa.




Aleksi Gaming pitämässä puhetta.

3. heinäkuuta 2017

                               Kesätöissä Ohjaamossa


Maanantaina 3.7.  Evin (eli minä), Sami, Santeri, Janette ja kaksi Aapoa astuimme 
Yhteisötalo Messin B-taloon kesätyön merkeissä. 

Olemme täällä ohjaamossa kesätöissä kolme viikkoa. 
Sen kolmen viikon aikana haastatellaan muita kaupungin kesätöissä työskenteleviä nuoria. Uudistamme Ohjaamon uusien tilojen ja nettisivujen ilmettä ja dokumentoidaan monia Superviikon tapahtumia.

Pysykää perässä ja nauttikaa kesästä! :)

Kuvassa vasemmalta oikealle Aapo, Santeri, Sami, Evin, Aapo ja Janette