29. kesäkuuta 2016

Kesätyöt Ohjaamolla



Terve!


Meidän (Jere ja Nuutti eli Ohjaamon kesätyöntekijät) kolmen viikon mittainen työrupeama alkaa olla päätöksissään, eikä hetkeäkään ole tarvinnut katua tämän "pestin" valitsemista.

Aloitetaan vaikka kesätyöpaikkojen hausta ja siitä, miten kesätyöntekijät valittiin. Mielestämme ryhmähaastattelu oli todella mielenkiintoinen ja antoisa kokemus. Se oli paljon luonnollisempi ja rennompi, mitä nyt aiempiin haastatteluihin voi verrata. Ei tuntunut siltä, että sinua piinattaisiin ikään kuin olisit jossain kolmannen asteen kuulustelussa. Ainoa huono puoli tässä tavassa on se, että haastateltavat saattavat alkaa kilpailemaan keskenään. Eli toisin sanoen haastateltavat alkavat kertoa haastattelijalle levenneltyjä juttuja tai jopa valheita, jos edellinen/edelliset vastaajat vastasivat liian hyvin omasta mielestä. Mutta siinäpähän se sitten näkyy töissä ja työtodistuksessa, jos todellisuus on eri mitä haastatteluissa antoi uskoa. Mutta kaiken kaikkiaan valitsisimme paljon mielummin ryhmähaastattelun kuin yks-yhteen haastattelun. :-)

Kesätyöt Ohjaamon leivissä on ollut monipuolinen ja hyvin rikastava kokemus tämän kolmen viikon aikana. Pääsimme tutustumaan suunnittelun alla olevaan Workpilotsiin ja tapaamaan eri alojen edustajia kokous- ja suunnittelutilaisuuksissa.

Suunnittelimme tämän kolmen viikon aikana muun muassa Kotkan Ohjaamon sivun omaa ilmettä, sekä myös valtakunnallisten sivujen ilmettä ja esitimme omat mielipiteemme näin nuoren näkökulmasta. Lopuksi viimeistelimme Kotkan Ohjaamon omaa "kuvapankkia" lisäämällä sinne meidän ottamia kuvia ja videoita. Tässä yksi esimerkkikuva:

Ohjaamon nettisivuille raha-asioihin liittyvä kuva.

Työn aikana me järjestettiin myös pieniluontoinen kampanja somessa, mikä on vieläkin käynnissä.  Kävimme toisella kesätyöviikolla hakemassa Konstan Ohjaamon maskotiksi, ja nyt se kiertelee ympäri Kotkaa tutuissa paikoissa Instagramin puolella.

Konsta tutustumassa Tervaleppälehdon oraviin.

Viimeinen viikko menikin Ohjaamon videon tekemisessä ja asioiden viimeistelyissä. Paljon tehtiin, mutta jätettiin jotain vielä Ohjaamon työntekijöillekin. ;-)

Suuret kiitokset Kotkan kaupungille tästä kesätyöpaikasta ja Ohjaamon työntekijöille mahtavasta ja kannustavasta ilmapiiristä! Pitäkää taso vähintäänkin yhtä korkealla!


Terveisin, Nuutti ja Jere
Hauskaa kesää!

1 kommentti:

  1. Nuutti ja Jere! Olette huipputyyppejä. Toitte myös tärkeän ja ansiokkaan panoksen Ohjaamon ohjaajan haastatteluissa. Mukavan muikeita kesäpäiviä!

    VastaaPoista