31. tammikuuta 2017

2 taloa & piha-alue.

Tiesitkös että Ohjaamo muuttaa pois Pasaatin tiloista? Kyllä, näin on. Paikkana tulee olemaan Palotornin päiväkodin tilat, ei toki päiväkodin kanssa tiloja jakamaan, vaan yhdessä mm. LAKU:n ja mediatalo Oskun kanssa. Piha-alueesta tulee toimiva kokonaisuus joka yhdistää kulttuuritalo Greipin ja meidän tulevat tilat yhteen. Muuttoajankohtana on touko-kesäkuu.




























Nyt pitäisi vielä suunnitella loppuun että millainen siitä talosta ja talokokonaisuudesta tarkalleen ottaen tulee, ja pitää tietty keksiä nimi tälle upealle kokonaisuudelle. Mitään vikaa 2 taloa & piha-alue nimessä ole, mutta onhan se hieman kankea.

Nimiehdotuksia voi antaa aika monessakin paikassa mm. Ohjaamossa, Greipissä, Vellamossa, kirjastoissa, Myllyssä ja Kakspy:ssä. Unohtamatta s-postia ja puhelinta.

Muistakaa käydä tykkäämässä 2 taloa & piha-alueen FB-sivuista > linkki


26. tammikuuta 2017

Kesäduuni 2017 -tapahtuma

Toteutimme yhdessä TE-toimiston kanssa kesäduuni 2017- tapahtuman, jossa työnantajat pääsivät kertomaan nuorille tarjoamistaan kesätyöpaikoista. Meno oli aivan mahtavaa, porukkaa oli runsaasti liikkeellä. Samaan aikaan Ohjaamon tiloissa kävi nuoria tekemässä kesätyöhakemuksia Kotkan kaupungin kesätöihin.

Pasaatissa oli myös bändi esiintymässä. Kiitos Kymen Konservatorion Major Seven - bändi kun esiinnyitte.

Näytteilleasettajat kahvitti Karhulan lukion yrittäjyyslinjan oppilaat. Ohjaamo kävi haastattelemassa Karhulan lukion yrittäjyyslinjan ensimmäisen vuoden oppilaita Eliasta, Rasmusta, Massimoa ja Esteriä sekä opettaja Petriä.

Yrittäjyyslinjan ideana on pohtia omaa yrittelijäisyyttä ja yritysideoita. Opettaja kertoi, että kurssilla perehdytään yrittämiseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Linjaan sisältyy mm. markkinointiin perehdytystä ja erilaisia leirejä.

Oppilaiden mietteet yrittäjyydestä olivat yhteneväiset. Yrittäminen on firman ylläpitoa ja bisneksen luomista. Yrittäjältä tarvitaan oma-aloitteellisuutta sekä riskinottokykyä. Yhtenä haaveena oli, että saisi kehitettyä jonkin palvelun esim. työikäisille. Tulevaisuuden haaveena oli myös, että saisi olla mukana kehittämässä Kotkan kaupunkia. Positiivisia asioita olivat nuorisotilat ja liikuntamahdollisuudet. Kehitettäviä kohteita olivat nuorten ostosmahdollisuudet sekä turisteille tarjottavat palvelut esim. viihdetarjonta ja nähtävyydet. Toiveena oli myös, että Karhulassa olisi enemmän tapahtumia nuorille.

Ohjaamon Lauri painoi pitkää päivää ständillä kertoen kesätyömahdollisuuksista ja Ohjaamon tarjoamasta tuesta, vaikkapa kesätyöhakuun liittyen. Jaettiin tikkarii, heijastimii ja sai antaa nimiehdotuksensa Kaksi taloa ja yksi piha- alueelle jonne Ohjaamokin kesän kynnyksellä muuttaa. 



16. tammikuuta 2017

Peliryhmä


PELIRYHMÄ - Kulttuuritalo Greipissä (Kirkkokatu 22) keskiviikkoisin klo 18-20. Peliryhmä on avointa/ilmaista toimintaa 15-29 -vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Ryhmässä voit pelata erilaisia lautapelejä tai korttipelejä. Tarjolla on myös konsolipelejä ja pc-pelejä. 

Kuvat: Monica Van Wonterghem

Ohessa listattuna muutamia lautapelejä joita ryhmässä voi pelailla. 

Ticket To Ride
https://boardgamegeek.com/boardgame/9209/ticket-ride

Carcassonne
https://boardgamegeek.com/boardgame/822/carcassonne

Carcassonne: Inns & Cathedrals
https://boardgamegeek.com/boardgame/2993/carcassonne-inns-cathedrals

Carcassonne: Traders & Builders
https://boardgamegeek.com/boardgame/5405/carcassonne-traders-builders

Carcassonne: Princess & Dragon
https://boardgamegeek.com/boardgameexpansion/15158/carcassonne-princess-dragon

Carcassonne: Abbey & Mayor
https://boardgamegeek.com/boardgameexpansion/31784/carcassonne-abbey-mayor

Carcassonne: Count, King & Robber
https://boardgamegeek.com/boardgameexpansion/33458/carcassonne-count-king-robber

Carcassonne: Bridges, Castles and Bazaars
https://boardgamegeek.com/boardgameexpansion/66646/carcassonne-bridges-castles-and-bazaars

Carcassonne: Hills & Sheep
https://boardgamegeek.com/boardgameexpansion/153773/carcassonne-hills-sheep

Kingdoms
https://boardgamegeek.com/boardgame/119/kingdoms

Catan
https://boardgamegeek.com/boardgame/13/catan

7 wonders
https://boardgamegeek.com/boardgame/68448/7-wonders

Qin
https://boardgamegeek.com/boardgame/127997/qin

Thurn and taxis
https://boardgamegeek.com/boardgame/21790/thurn-and-taxis

Bohnanza
https://boardgamegeek.com/boardgame/11/bohnanza

Dominion
https://boardgamegeek.com/boardgame/36218/dominion

Tantrix
https://boardgamegeek.com/boardgame/1038/tantrix

The Mysteries of Peking
https://boardgamegeek.com/boardgame/1950/mysteries-peking

Pass the pigs
https://boardgamegeek.com/boardgame/2593/pass-pigs

Lewis&Clark
https://boardgamegeek.com/boardgame/140620/lewis-clark

Ubongo
https://boardgamegeek.com/boardgame/16986/ubongo


9. tammikuuta 2017

Pääsiskö kesätöihin?



Nyt se alkaa, nimittäin kesätyöhaku. 

Kotkan kaupungin kesätyöhaku alkaa 14.1. Jokainen nuori varmaan toivoo pääsevänsä kivaan kesätyöhön, jossa voisi tienata hieman rahaa, saada kokemuksia tai jos ei muuta, niin edes kutsun työhaastatteluun. 

Kotkassa päätettiin vuoden 2017 kesätyöhaun osalta tarjota kaikille hakijoille mahdollisuus päästä esittäytymään. Luit ihan oikein, kaikki hakijat haastatellaan, vaikka se tarkoittaisi satoja ja satoja hakijoita. Olemme nimittäin Kotkan Ohjaamossa varautuneet haastattelemaan yli 900 hakijaa! Hieman jännittää, että kuinkahan paljon niitä hakemuksia oikein tulee? 😅 

Töitä on tarjolla on melkein kaikilta toimialoilta, sekä Tall Ship Races - tapahtuma, joka yhdessä meripäivien kanssa lisää kesätyötarvetta. Lisätietoja hausta ja hakuehdoista löydät tästä linkistä (linkki)







25.1 Pasaatissa järjestetään yhdessä TE-toimiston kanssa kesäduuni 2017 - tapahtuma. Siellä paikalliset yritykset ovat etsimässä kesätyöntekijöitä ja esittelemässä toimintaansa.


Kotkan Ohjaamo järjestää nuorille tammikuussa erillisiä työnhakuopastusinfoja. Infoissa ammattilaiset kertovat vinkkejä työn hakemiseen ja auttavat tarvittaessa hakemuksen laatimisessa. Myös muulloin Ohjaamossa ollaan valmiita auttamaan, missä tahansa työnhakuun liittyvässä asiassa.

Työnhakuun liittyviä tapahtumia Ohjaamossa:

  • 25.1 Xamkin opiskelijat opastavat työnhaun saloihin.
  • 1.2 Go On  yhtiön HR-asiantuntija kertomassa ammattilaisen vinkkejä työnhakuun, sekä mahdollisuus ottaa itsestään valokuakuva hakemusta / ansioluetteloa varten. Paikalla myös TE-toimiston asiantuntija.
Muistithan että  aina keskiviikkoisin Ohjaamossa on paikalla työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntija.